rip tumppikommuuni

Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten,
poissa on ystävä kallehin. 

 Ei hän viipyä voinut,
oudolta tuntui olla,
niinkuin kukkasen keinu
syksyn aallokolla.

Ei mikään kuollut,
et sinä, en minä,
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin,
minä kuljin ja sinä.
Jäi hymyily surullinen. 

Ei käynyt niin kuin luulin,
elon polkumme erkani jo,
eron kellojen soivan kuulin,
meni pilveen aurinko.