Sinne se viikonloppu vierähti. Enää viisi päivää, ja the nightmare is over. Poltan KAIKKI koulukirjani, ja aloitan lomani. Ei enää ikinä peruskoulua ! <3 Mutta tässä vähän tarkemmin, miten vapaapäiväni vierähtivät:
Perjantaina oli niiiin turha koulupäivä. Ei tehty tunneilla mitään, katsottiin videoita ja puhuttiin vain. Vikalla kaksoistunnilla sitten pelattiin lautapelejä porukalla, me kavereiden kanssa valittiin sananselityspeli Alias, ja pyydettiin poitsut mukaan peliin. Noh, niin siinä sitten kävi, että minä ja parini hävittiin, mutta hauskaa ainakin oli ! Päästiin sitten tuntia aikasemmin koulusta kun opettajalla meni meihin hermot, mutta eipä tuo minua ainakaan haitannut! Koulusta poljin sitten kotiin, ja chillailin oikeastaan koko perjantain. Sen verran sain aikaiseksi että imuroin talomme viidestä eurosta, mutta siihen tuo sitten jäi..
Lauantaina heräsinkin vasta kahden aikoihin, ja sen päivän puunasin sitten huonettani. Pölyt sanoivat heihei, lattiani pääsi kylpyyn, matot menivät vaihtoon ja siistin muutenkin paikkoja. Uh, tuolla kiiltää nyt niin paljon että oikein silmiin sattuu !
Sinä päivänä päätin olla tekemättä muuta rakentavaa, koska olin niin naatti, että loppuillan datailu teki poikaa !
Tänäänkään ei ole tapahtunut mitään erikoisempia, pidin itselleni hemmottelupäivän, ja kuorin jalkani, lakkasin varpaankynteni, ja loikoilin syväpuhdistava mömmö naamassa ja kurkut silmillä. Ah, kun virkisti. Autoin äitiä ottamaan ikkunat irti kuistilta ja syötiin sitten jotain nakkiomenaperunamössöä mitä äitini päätti kokeilla. Minun puolestani olisi saanut jättää kokeilematta..
Tässä sitä sitten ollaan! Rento viikolloppuni on jo melkein ohi, joten voisin tästä mennä telkkarin ääreen tai jotain muuta yhtä rakentavaa .. Hey ho !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti